
Kauppakeskus Kolmisoppi
Kolmisopen kauppakeskuksessa toimii yrittäjäyhdistys, joka yhteistyössä kauppakeskuksessa toimivien yritysten sekä vuokranantajan (Keskon) sekä kiinteistömanagerin kanssa kehittää yrittäjien yhteistyötä, keskinäistä vuorovaikutusta ja jäsenten sekä koko kauppakeskuksen kaupallista toimintaa yhtenäisenä kauppakeskuksena.
Kauppakeskusyhdistys vastaa myös kauppakeskuksen yhteismarkkinoinnista ja tapahtumista sekä kauppakeskus brändin kehittämisestä.
Mervi on toiminut tämän yhdistyksen toiminnanjohtajana vuodesta 2013 lähtien ja on siten vastuussa koko yhdistyksen toiminnasta sekä yhdistyksen toimenpiteiden suunnittelusta ja toteuttamisesta yhdessä monipuolisen kumppaniverkoston kanssa.
​
​
​
​
​
​

Uusia haasteita?
Tällä hetkellä etsin lisää uusia haasteita ja innostavalle yhteistyölle olisi kalenterissani tilaa.
​
Minä sytyn tehtävistä ja projekteista joissa pääsisin hyödyntämään osaamistani, innostumistani sekä oppimaan myös uutta esimerkiksi seuraavanlaisia asioita:
​
-
ideoimaan & suunnittelemaan
-
toteuttamaan & tuottamaan
-
toimimaan osana tiimiä
-
tuotteistamaan palveluita
-
työskentelemään asiakasrajapinnassa
-
verkostoitumaan & tekemään yhteistyötä sidosryhmien kanssa
-
suunnittelemaan ja koordinoimaan markkinointia
-
kehittämään
-
vastamaan kokonaisuuksista tuottaja -roolissa.
​
​
Ota rohkeasti yhteyttä ja keskustellaan lisää! Mahdollisuus on toimia laskuttamalla tai työntekijänä.
Tarvitsetko sinä, yrityksesi tai organisaatiosi kumppania?
Yhteistyökumppaninanne voin olla pysyvä, sitoutunut osa tiimiänne tai vastuuni voi olla projekti- tai tehtäväluontoinen. Kysy rohkeasti lisää!
MER-VISION
Y-1449140-2
Kuopio, Finland
​
Mervi Narinen
SÄHKÖPOSTI
PUHELIN
(358) 50 59 46 176